200.

Luukku 10:

Kysymys: "Ketkä ovat/ovat olleet elämäsi hevoset?"

Voi hyvä tavaton :) Hevostelu-urani varrelle on osunut niin monta niin mahtavaa hevospersoonaa, että jos niistä kaikista kirjoitan, on aamu ennenkuin teksti on valmis. Yksihän toki on ollut ylitse muiden, Funkeeper, josta jo aiemminkin olen kirjoitellut. Kerrotaan kuitenkin tällä kertaa lyhykäisesti muutamista muistakin elämääni vaikuttaneista poneista ja hevosista. Kuvia valitettavasti ei läheskään kaikista ole kun en ole tänään ehtinyt paperikuvia kaivella ja skannailla, mutta katsotaan mitä saan aikaiseksi.

Ensimmäinen hoitohevoseni koskaan oli suomenhevosori Jakkari. Toki ennen Jakkea olin käynyt ratsastamassa isän työkaverin hevosella, Oltynalla, sekä ratsastustunneilla paikallisella ratsastuskoululla. Jakkari oli 1-vuotias varsa, kun se tuli meiltä kivenheiton päässä sijainneelle Kustaan (Luoma) tallille, ja voi miten onnekas olinkaan kun sain sen hoitohevoseksi! Varsa oli pieni ja kiltti, ja tykkäsin siitä paljon. Jopa äidinkin mielestä se oli suloinen pörröpää. Kävin joka päivä hoitamassa sitä, siivoamassa sen karsinan ja laittamassa iltaruuat valmiiksi. Yhteistä taivalta ei Jakkarin kanssa kuitenkaan ehditty pitkään kulkea, kun Kustaa olikin yllättäen vaihtanut sen toiseen suomenhevoseen, ori Luonto-Veliin. Muistan mikä järkytys oli kun menin tallille, Jakkaria ei ollut missään ja tilalla oli Jakkariin verrattuna vuoren kokoinen, aikuinen suomenhevosori Veltsi!

Luonto-Veli

Ensin tietenkin ajattelin katkerana, että eihän tuosta voi ikinä tykätä, eikä mistään hevosesta maan päällä muusta kuin Jakkarista, mutta todella nopeasti Veltsistä tuli minulle erittäin rakas! Jos nyt joku tarjoaisi minulle tuota hevosta, ottaisin sen riemusta kiljuen itselleni, mutta kuolluthan se jo on. Joka tapauksessa, Veltsi oli ensimmäinen hevonen jonka kanssa sain itsenäisesti, rajoituksetta, ajaa reellä ja ratsastaa. Olihan se melkoista, aikuinen oriinjytky, tallin suurin hevonen, ja minä, tallin nuorin ja pienin hoitaja :) Meillä kuitenkin synkkasi heti ja pärjäsin Veltsin kanssa hyvin. Löytyypä minulta VHS-kasettejakin, joissa muunmuassa painatan täyttä kiitolaukkaa lumisella pellolla. Heh, 11-vuotiaana tyttösenä, samanikäisenä kuin vanhin tyttäreni nyt, eikä kyllä ihan heti tulisi mieleeni päästää Riinaa samallalailla koheltamaan yhdenkään oma hevoseni kanssa... Ei voi muuta kuin kiittää Kustaata luottamuksesta, en tiedä olisinko millään muulla tallilla voinut aikanaan saada yhtä hyviä oppeja ja kokemusta hevosenkäsittelystä kuin Kustaalla.

No, kyllähän siinäkin kävi hyvin lyhyen tuttavuuden, vain muutaman kuukauden jälkeen niin, että Veltsi myytiin. Kustaa vaihtoi sen autoon :( Sain sittemmin kuulla sen myöhemmistä vaiheista, että siltä oli tullut massiiviset määrät verta sieraimista, eikä sen raviura ollut muutoinkaan kovin loistokas ollut. Erittäin lämpimät muistot on minulla kuitenkin tätä lempeää jättiläistä kohtaan. Veltsi <3

Velin myymisen jälkeen pidin jonkin verran taukoa hoitopuuhista, koska Velin tilalle ei ollut tullut uutta hevosta. Kuitenkin uusi hoitohevonen kolkutteli jo aivan oven takana, nimittäin silloinen paras ystäväni Outi sai kuulla sukulaisrouvansa kautta, kuinka eräällä maatalon isännällä on shetlanninponi jota voisi ruveta hoitamaan. Niinhän me Outin kanssa otimme pyörät alle ja polkaisimme viiden kilometrin päähän katsomaan pitivätkö kuulopuheet paikkansa. Odottihan meitä siellä valkoinen hurmuri, V.V. Hakiiri. Jos Jakkari ja Veltsi olivat olleet kilttejä ja lupsakoita, samaa ei voinut sanoa tästä 5-vuotiaasta ponioriista. Siinä oli oikea uppiniskaisuuden perikuva, ja olihan Hakki häijykin vielä! Minulta se mursi kerran puremalla sormen, eikä meinannut edes päästää irti, pirulainen! Kuitenkin Hakin kanssa tuli puuhasteltua todella paljon ja monta vuotta, kävinpä sillä muutamat estekisatkin läheisillä ratsastuskouluilla ja lähialueen markkinoilla käytiin kesäisin taluttamassa sitä kärryponina.

Oikeastaan voisi sanoa, Hakki parka, kyllä se niin paljon liikettä noina vuosina sai! Kesälomallakin saatoimme mennä eväiden kanssa tallille, ratsastaa ponilla koko päivän välillä jossain eväitä syöden, ja vasta myöhään illalla palata lenkiltä. Kyllä oli varmasti seudun kovakuntoisin poni :) Kakspäällä kiitolaukkaa, kärryillä kiitolaukkaa, oikeasti se oli kyllä ihan holtitonta ja taas täytyy sanoa että en minä kyllä antaisi kenenkään koheltaa meidän ponilla niin päättömästi! Huh huh miten sitä onkin lapsena ollut ajattelematon. No, terveenä poni silti aina pysyi, ei me sitä jalattomaksi sentään ratsastettu. Vasta monia, monia vuosia myöhemmin poni jouduttiin lopettamaan kaviokuumeen takia. Se oli päästetty lihomaan aivan muodottomaksi, mikä koituikin lopulta sen kohtaloksi.Hakin kanssa oli ihan kiva puuhastella, mutta en minä sitä kyllä koskaan ikävöimään jäänyt.

V.V. Hakiiri

Vuonna 1993 löysin tieni isäni silloisen parturin kautta seuraavalle tallille. Olin pikkuhiljaa kyllästynyt pikkuponin kanssa puljaamiseen, ja tuolla tallilla sain hoitaakseni 3-vuotiaan lv-tamma May Day Girl:in. Siinäpä seuraava hevonen joka kolahti Veltsin jälkeen lujaa! "Tenava" oli opettamaton tuittupää tamma. Eipä aikaakaan kun tammalla jo oli kärryt perässä ja satula selässä. Ratsutin sen kokonaan itse ja se kulkikin mukavasti oikeinpäin joka askellajissa. Enimmäkseen sillä siis ratsastin, mutta kärrylenkkejäkin säännöllisesti tehtiin. Ei sitä miksikään ravitreeniksi kyllä voinut kutsua, sunnuntaiajeluksi korkeintaan :) Tenavan kanssa laukkailtiin niin sänkipelloilla kuin järvenjäillä, maastoiltiin kymmenien kilometrien lenkkejä. Aivan mahtavaa aikaa, tätäkin hevosta sain pitää kuin omaani <3 

Tenavan kanssa mummulan pihassa tapaninpäivänä 1993

Mutta niinhän se menee, kun kerran hevonen ei ollut oma, niin päättyi tämäkin rakkaussuhde omasta tahdostani riippumatta. Eräänä päivänä äiti tuli hakemaan minua koulusta, vaikka minun oli pitänyt kävellä kotiin. Autossa äiti sanoi Tenavan omistajan soittaneen että Tenava on myyty. Ajoimme suoraan tallille ja minä juoksin itkien hevosten tarhaan halaamaan Tenavaa. Eipä mennyt tästä montaa päivää, kun mustalaiset tulivat hakemaan sitä. Olin myös paikalla, surullisena, mutta olipa Tenavan ostanut romanimies mukava! Hän halusi osoitteeni ja antoi omansa, ja lupasi kirjoitella minulle Tenavan kuulumisia! 

Niin varmaan joo, ajattelin, mutta niin vain alkoi kirjeitä tältä Allanilta tulla! Upeaa, koukeroista käsialaa, vielä upeampia piirroksia, välillä Tenavan kuvia, välillä jouhitupsu. Aivan käsittämätöntä, vanhempi romanimies ja minä, 14-vuotias tyttö kirjeenvaihdossa :D Jopa silloin kun Allan joutui linnaan *hups*, kirjeenvaihto jatkui, ja Allan vakuutteli Tenavan olevan sillävälin hyvässä hoidossa. No, kyllähän se "suhde" vähitellen hiipui ja lopulta kuihtui vallan, mutta olipahan meillä hämmästyttävä yhteys pitkän aikaa...

Kun Tenava oli lähtenyt, aloin jälleen käydä hoitelemassa Hakki-ponia. Tällävälin ponin omistaja oli ostanut myös lämminverisen, tamma Casual Rinan. Siinä oli ensimmäinen varsinainen ravitreenattavani! Erittäin kuuma ja erittäin hapan tamma, eikä asiaa yhtään helpottanut omistajamiehen erittäin hermostunut ja äkkipikainen luonne. Kun Riina kuuli omistajan auton tulevan pihaan, se pakeni aina tarhan perimmäiseen nurkkaan eikä olisi antanut kiinni. Kertonee tarpeeksi... Eihän Riina mikään maailmankaataja ollut. 32 starttia, 1 ykkönen ja 19,5-ennätys, mutta kyllähän tuommoinen kilpahevonen jo mukavasti vauhdin huumaa harrastehevosilla ajelemaan tottuneelle tarjosi.

Riina

Eipä Riina kuitenkaan minulle koskaan mikään kovin tärkeä ollut, sellainen rasittava sählääjä. Niinpä päätin välillä siirtyä "oikeisiin" ratsuihin. Tällä kertaa omien sukulaisteni kautta sain mahdollisuuden mennä kokeilemaan tanskalaista puoliveriruuna Maestroa. Masi oli siis jo vanhempi, keuhkovikainen entinen estehevonen, jonka kanssa pääsin hiomaan ratsastustaitojani sekä itsenäisesti että valmennuksissa. Se ei kuitenkaan enää kovin rankkaa treeniä kestänyt, ja samoihin aikoihin päätin myös vanhempieni kauhuksi lopettaa lukion kesken mennäkseni tallille töihin. Puoli vuotta kävin kotoa Toijalasta Ylöjärven perukoilla tallitöissä, ja niillä rahoilla päädyin ostamaan itselleni ensimmäisen hevoseni, 1-v suomenhevostammavarsa Taijan Tytön. 

Kustaan kanssa kierrettiin eri talleilla etsimässä minulle hevosta, ne olivat mukavia reissuja! Tyttö löytyi lopulta Kankaanpäästä ja voi sitä päivää kun se hevosautosta ulos otettiin, ensimmäinen ikioma hevonen!! Riemua ei kestänyt kuitenkaan kauaa, kun eräänä päivänä tallille mentyäni näin heti Tytön olevan tarhassaan pulassa. Se oli juuttunut takapäästään suurten kivenlohkareiden väliin, ja alkoi selvästi jo väsyä kamppailemaan. Eihän sitä siitä muulla pois saanut kuin paloauton nostoliinoilla, ja kaivinkone veti kiviä varsaparan ympäriltä pois.

Tyttö pulassa

Eihän siitä hyvää seurannut, vaan kolmen viikon jakso EKK:lla.

Seuraavan kesän Tyttö vietti toipilaana varsalaitumella.

Oli siinä tiukkaluonteinen tamma. Kuten jo aiemmassa postauksessa kerroin, ei Tytön lähellä auttanut vieraiden ihmisten juuri selkäänsä kääntää jos ei halunnut saada sen hampaita olkapäähänsä. Tamma osasi näyttää oikeinkin lempeältä, siksi se olikin niin kovin petollinen... Ei todellakaan kenen tahansa kokemattoman hevonen, sen kanssa olisi oikeasti voinut seurata rumaakin jälkeä. Minun kanssani Tyttö oli kuitenkin aina kuin ihmisen mieli <3 

Lähdin sitten Ypäjälle opiskelemaan ja luonnollisesti Tyttö seurasi mukana. Ensimmäisen opiskeluvuoteni se asui pikkutallissa opiston lähettyvillä mutta kun edessä oli jo aiemmin loukkaantuneen kintereen leikkaus, oli aika muuttaa leikkauksen jälkeiseksi ajaksi opiston talliin. Siellä Tytöstä tuli jos mahdollista, entistäkin vihaisempi. Vaihtuvat ihmiset ja vilkas käytäväliikenne olivat sille liikaa. Katsoinkin viisaaksi tuon lyhyen kokeilun jälkeen siirtää Tytön Ypäjällä vielä kerran toiseen talliin. Kevättalven -98 sain treenata Tyttöä säännöllisesti ja mukavasti se hölkkäsikin.

Leikatusta jalasta ei kuitenkaan koskaan tullut priimaa, ja jo ennestään kiukkuisesta tammasta alkoi tulla aivan hirviö. Kesän -98 vietin työharjoittelussa BWT:llä, ajelin kyllä tammaa mutta se ei vain alkanut käyttää kipeää jalkaansa kunnolla. Marraskuussa -98 oli aika päästää Tyttö pois kärsimästä.

Tyttö keväällä -98

BWT:llä töissä ollessani onneksi Tytön lähdön jättämän tyhjiön täyttivät ihanat passihevoset. Yli muiden olivat Prudence, Woodhill's Fanny ja Hoppuli. Prudden kanssa reissasin ensimmäiset Ruotsin ravireissuni, Fannia sain treenata  käytännössä oman pääni mukaan (kiitolaukkaa selästä pehmeällä hiekalla) ja sain kuin sainkin viriteltyä sen voittoiskuun, vain huomatakseni että voittostartin jälkeen se myytiin Norjaan... Fanni oli sellainen hevonen että sen olisin voinut ostaa vaikka omaksikin, mutta silloin minulla oli vielä Tyttö eikä mitään mahdollisuutta elättää kahta hevosta. Hoppuli sitten taas oli vain niin halittavan ihana, kiltti, rauhallinen tamma joka lähti pohjanmaalle epäonnistuneen koelähdön jälkeen. Tänäkin päivänä seuraan edelleen sen varsan Poppulin hienoa raviuraa :)

Viimeinen BWT:n aikaisista hevosista mainittava on ori Noctifero. Tukkajumala, silmänilo, ystävä. Ei ollut suuri lahjakkuus tämäkään, vaivainenkin, ja olen tainnut jo sanoa tämän lauseen muutaman muunkin kohdalla, mutta silti tämänkin olisin mieluusti huolinut vaikka omaksi :)

"Jukka Kultatukka"

Tähän väliin tulee puolen vuoden hevoseton tauko. Päätin leikkiä hetken tavallista ihmistä ja menin töihin leipomoon. Sen puoli vuotta sinnittelin, sitten polte kävi taas jo niin ylipääsemättömäksi että ei auttanut kuin suunnata tallille töihin. No, tarttui sieltä leipomosta sentään jotain matkaan, nimittäin mieheni Vesa :)

Nieminen Stablella aloitin helmikuussa 2000 ja sain heti passihevosiksi mm. Lovely Kempin ja Macho Waltterin. Lovelystä olenkin kertonut jo mutta lyhykäisyydessään, sen kanssa tuli nähtyä raviurheilun parhaat hetket. Killerin 3-vuotiseliitti-1., Suur-Hollola Tammahambo-1., Tammakriterium-2., Kriterium-3., 3-vuotiaiden tammojen Kasvattajakruunu-karsinta & -finaali-1., Kymenlaaksoajo-karsinta & -finaali-1., Kuopio Stakes-2., Midnight Cup-2., 4-vuotiaiden tammojen Kasvattajakruunu-karsinta & -finaali-1., Suuri Suomalainen Derby-karsinta & -finaali-1., Derbyn Tamma-Champion-1, Porin St.Leger-1..... Eipä yhden hevosen kanssa paljon enempää voi menestystä toivoa. Ja olihan tuo Niemisellä työskentely sellaista aikaa että opin varmasti ravihevosten treenaamisesta enemmän kuin koko aikaisemman elämäni aikana. 

Macho Waltterinkin kanssa kahlattiin ikäluokkakilpailut läpi, mutta sen kohtalona oli syntyä erään BWT Magicin ikäluokkaan ja kaikki varmasti muistavat sen olleen hyvin pitkälti voittamaton. Kakkossijat noissa lähdöissä taas vei lähes aina joku Mayday Birdland... oho, kappas! Sehän onkin Aladdinin enomies! ;) Ja kolmosena keikkui Macho... Siinä oli sitten supermukava hevonen, joka myytiin (jälleen kerran kävi näin...) voittoon päättyneen startin jälkeen Italiaan. Siellä se taisi voittaa kerran jonkun ö-sarjan lähdön, ja muutti sittemmin olomuotonsa makkaraksi.

Samaan aikaan kuvioissa oli kuitenkin jo meidän Fanta. Hyppäsi hevosauton sillalta suoraan sydämeeni 1-vuotiaana varsana ja on siellä edelleen, vaikka laukkaakin nykyään vihreämmillä laidunmailla. Fantan rinnalle nousi myös yksi valloittava pikkuinen lämminveritamma, All Ablaze, Ilmi, joka juoksi meiltäkäsin muutaman startin ja tekaisi pari hienoa varsaa, mutta on sekin nykyään Fantan kaverina pilvien päällä.

                      Fanta                                                                                                                             Ilmi

Fantasta meille syntyi siis viisi varsaa ja Ilmistä kaksi. Niillä kaikilla on aivan erityinen sija muistoissani, jokaikisen varsan syntymä on täynnä muistoja ja tunteikkaita hetkiä.

Näiden kahden tamman jälkeen täällä on pyörinyt jos jonkinlaista kaviokasta, mm. Mirvori oli yksi suuri ihastukseni mutta sen ura katkesi harmittavasti hankosidevammaan eikä ruunaa viitsinyt enempää kiusata. Tällä hetkellä elämäni täyttää kaksi miestä, Aladdin ja Keke. Aladdin on vienyt sydämeni jo täysin, ja Kekekin hyvää vauhtia :)

Vielä yksi hevonen ansaitsee maininnan, vaikka se olikin minun ilonani harmittavan lyhyen aikaa, vain viisi kuukautta. Kyseessä on tietenkin Lissu. Kun se syntyi, tiesin että minun Elämäni Hevonen on tässä. Oli heti täysin selvää että se pidetään itsellä loppuun saakka, upea, kyömypäinen, pitkäjalkainen, yönmusta täydellinen tammani. Kun se ravasi, sen jalat hädintuskin koskivat maahan, se kertakaikkiaan leijui ja liiteli. Lujaa vauhtia ympäri laidunta, siitä näki puusilmäkin että kyseessä oli todellinen lahjakkuus, niin helppoa sen meno oli. Kohtalo kuitenkin päätti toisin ja meidän tarinamme loppui niin kesken kuin mikään vain voi kesken loppua. Lissu olikin liian hyvää ollakseen totta <3

Liz