195.

Luukku 6:

Kysymys: "Mitkä ovat parhaimmat ja huonoimmat puolesi hevosten kanssa touhutessa?"

Voi tytöt kun tykitätte tiukkoja kysymyksiä toinen toisensa perään! Taas saa pähkäillä oikein tosissaan. No, aloitetaan vaikka niistä huonoista puolista, ne on nopeasti käsitelty kun niitä on niin vähän ;) Ehdottomasti huonoin puoleni koko hevospitoista elämäntapaani ajatellen on aamu-unisuus!! Minun on, ja on aina ollut, äärimmäisen vaikea herätä aamuisin, riippumatta siitä kuinka ajoissa olisin mennyt nukkumaan. Tästä kyseisestä syystä meidän tallissa ei ole tiettyä kellonaikaa, jolloin hevoset saavat aamuruuat ja pääsevät ulos. 

Useat vannovat säännöllisen päivärytmin nimiin, mutta itse olen sitä mieltä että hevoset ovat paljon levollisempia kun ne eivät totu minuuttiaikatauluihin. Se on niin monet kerrat nähty, että kun hevosia menee ruokkimaan, ne kömpivät unisina pahnoiltaan ylös silmät sirrillään, aivan kuin kysyen "Mitä? Joko nyt on aamu?", venyttelevät ja käyvät sitten rauhassa syömään. Silloin kun työelämän takia vielä ruokin hevoset suurinpiirtein samaan aikaan, kuului monesti jo ulos saakka jonkun hevosen kärsimätön oven kolistus, ja kun talliin meni, ne pyörivät karsinoissa, hirnahtelivat ja kuopivat kerjäten ruokaansa. Tämä nykyinen aikatauluttomuus on siis mielestäni hevoselle ehdottomasti stressittömämpi tapa!

Toki täytyy korostaa että vaikka aikatauluja meillä ei orjallisesti noudatetakaan, ruokintavälit pysyvät kuitenkin suurinpiirtein samanmittaisina. Tämä tarkoittaa sitä että mitä myöhempään hevoset menevät ulos, sitä myöhemmin ne myös tulevat sisään. Joku joskus on nauranutkin että meillä ei ole aamu- ja iltatallia, vaan päivä- ja yötalli :) Toki silloin jos päivään sisältyy jotain aikataulutettua menoa, silloin hevosetkin "herätellään aikaisemmin" aamuruuilleen :)

Toinen heikkouteni on "yleinen saamattomuus", eli joudun välillä oikein potkimaan itseni sisältä ulos talliin. Aamukahvikupposenpannullisen kanssa kun vierähtää helposti aivan liian kauan aikaa ja sitten hommissa tulee aina kiire. Tosin sitten kun talliin menen, siellä vierähtää kuin varkain tuntikausia. Myös esimerkiksi kuraiset hiitti- tai starttivehkeet joutuvat joskus odottelemaan pesijäänsä luvattoman kauan. Se kun on niin turkasen tylsää ja ärsyttävää hommaa! :D

Eikö siinä ollut jo tarpeeksi huonoja puolia? Hop hyviin siis! :D

Ensinnäkin. Olen aina tullut hyvin toimeen erittäin hankalienkin hevosten kanssa. Toki vuodetkin ovat tuoneet varmuutta otteisiini, mutta jo ensimmäiset hoitohevoseni pikkulikkana olivat suomenhevosoriita läheisellä ravitallilla. En voi kyllin kiittää jo edesmennyttä oppi-isääni Kustaa Luomaa, häneltä imin kaiken mahdollisen käytännön hevosmiestaidon ja toimintatavat eri tilanteissa. Toki jotkin opit olivat jossain määrin tähän päivään sopimattomia, esimerkiksi en välttämättä ihan heti laittaisi Aladdinia samaan tarhaan toisen oriin kanssa ja lähtisi sitten ajamaan näitä kahta traktorilla takaa :D Varmasti siinä saavat hevoset liikettä juu, mutta kyllä minä mieluummin treenaan hevoset kärryiltä tai selästä kuin traktorilla :D Samoin en kyllä syöttäisi hevosilleni ruuantähteitä, ja nyt en siis puhu porkkanoista ja perunankuorista, vaan esimerkiksi jauhelihakastikkeesta, makaronilaatikosta, nakkisoosista tai maksapihveistä :D Kyllä Kustaan hevoset söivät kaiken halulla, ja olivat aina kiiltäviä ja hienossa kunnossa, mutta silti :D (Anteeksi hymiöiden määrä mutta hymyilyttää vieläkin niin kovin :))

 Isänikin varmasti muistaa erityisen hyvin sen, kun kävin liikuttelemassa yhtä tutun siitosoritta kotitallillaan. Olin tutustunut tähän hevoseen Ypäjän Hevosopiston talleilla, ja siellä, vieraassa ympäristössä hevonen oli aina ollut täysi lapanen. Kuitenkin kotitallilla tilanne oli aivan eri, hevosella oli siellä tammahaaremi puolustettavanaan tallin toisilta oriilta. En tätä etukäteen osannut odottaa, vaan menin ottamaan hevosta karsinasta yhtä huolettomasti kuin Ypäjänkin talleilla. Eräs paikalla ollut vanhempi hevosmies katseli kummissaan, ja kysyikin, enkö aio edes ketjunarua oriille ottaa? Miksi ottaisin, vastasin, tartuin riimusta kiinni - ja ennenkuin ehdin sanoa kissaakaan, tämä ori kiikutti minua jo kahdella jalalla pitkin käytävää huutaen, hyökkäillen karsinoihin ja kiipeillen pitkin seiniä!

Tuo kokenut hevosmies livahti salamana tallista ulos napaten isäni mukaan, ja ovenraosta sitten yhdessä kurkistelivat kuinka tytön käy? No, ei kuinkaan, tietenkään :D Minähän en irti hevosta laske vaan mennä rymysin oriin riimusta roikkuen, jalat hädintuskin maata välillä hipaisten, ja koko ajan karjuen hevoselle J*MALAUTA S**TANAN P*RKELE LOPETA!!! ja kas kummaa, kyllähän ne kaikki neljä jalkaa lopulta olivat maassa, hevonen puhisi ja katseli minua mulkoillen, kuin kysyen "Kuka sä oikein luulet olevasi?" No hö, tietenkin POMO! Kohta vanha hevosmies ja isäni luikkivatkin ovenraosta takaisin tallin puolelle, ja siitä kehujen tulvasta ei ollut tulla loppua kuinka eivät ikinä olisi uskoneet että saan hullun oriin rauhoittumaan. Hih :)

Tarina kuvastaa siis aika hyvin sitä, että minä haluan olla, ja olenkin, hevosille aina ensisijaisesti laumanjohtaja, en koskaan tasavertainen kaveri. Tottakai pidän hevosia hyvänäkin, paljonkin, mutta pidän ne myös melkoisen tiukassa kurissa. Hevonen saa vaikkapa hangata hikistä, ajon jälkeen kutisevaa päätään minua vasten, mutta vasta kun olen antanut siihen luvan. Sensijaan minun tallissani hevosella ei ole ikinäkoskaan lupaa esimerkiksi kuopia käytävällä ollessaan. Useimpiin hevosiin riittää kunnon kertakomennus, vihaan sellaista jatkuvaa pikkuläpsimistä ja "noh! olehan nyt! hei, älä viitsis jooko"-meininkiä yli kaiken.

Samoin olen mielestäni hyvä lukemaan hevosta. Ei tarvita kovaa ääntä (poikkeus vahvistaa säännön, lue ylläoleva tarina :D) tai kovia otteita eläimeen joka kuulee pusikossa hiipivän sapelihammastiikerin ja tuntee ihollaan kävelevän kärpäsen. Ennakointi on yksi suurimmista asioista, pitää aina olla tavallaan hevosta askeleen edellä ja vaistota mitä se seuraavaksi aikoo tehdä. Meille syntyneet varsat ovat järjestään kasvaneet erittäin luottavaisiksi ja rohkeiksi, toimiviksi fiksuiksi hevosiksi. Minä en harjoittele vaikkapa lastaamista etukäteen, vaan kun sen aika tulee, varsat ovat yksi toisensa jälkeen kävelleet pysähtymättä perässäni hevoskoppiin, ne luottavat laumanjohtajaansa. Samoin ajo-opetus on kaikkien kanssa sujunut ongelmitta, kun luottamus on kunnossa, varsat eivät kyseenalaista mitään mitä ihminen niiltä vaatii. Tässä allaolevassa videossa reilu puolivuotias varsa on ensimmäisen kerran ajo-opetuksessa, sitä ei ole kertaakaan ohjasajettu tai edes talutettu valjaat selässä vaan sille on laitettu suoraan suitset, valjaat ja kärryt, ja lähdetty ajamaan. Lienee turha edes sanoa, että varsa ei ole tehnyt yhtäkään virheliikettä, ei ensimmäisellä kerralla eikä myöhemminkään :)

Edelleen samalla aihepiirillä jatketaan, määrätietoisuus ja johdonmukaisuus kaikessa hevosten kanssa toimimisessa on välttämätöntä. Jos joku asia aloitetaan, se myös suoritetaan loppuun. Ihmisen tehtävä on varata niin paljon aikaa että mitään tehtävää ei tarvitse sen takia jättää kesken erimielisyyksien hetkellä. Samoin varusteiden on oltava hyvälaatuisia ja kestäviä, hyvien asioiden opettamiseen saattaa joutua käyttämään useammankin kerran mutta huonot tavat hevoset kyllä varmasti muistavat kerrasta. Hyviä esimerkkejä ovat vaikkapa ns. "vetopaniikkihevoset". Maailmassa ei olisi yhtäkään vetopaniikkihevosta jos ihmiset satsaisivat hajoamattomiin riimuihin ja kiinnitysnaruihin, ja opettaisivat jo pikkuvarsana hevoset seisomaan kiinnisidottuna. 

En sitten tiedä, mutta itse koen niin, että tuo hevosenlukutaito on oikeastaan synnynnäinen ominaisuus. Toki siinä voi kehittyä harjoittelulla ja kehittyykin, mutta toisilla se tatsi hevosiin vain on erilainen kuin toisilla. Ja mielestäni se on ehdottomasti vahvuuteni, minulla ei ole minkään maailman auktoriteettiongelmia hevosten kanssa. Samoin vaistoan sen kun hevonen on arka ja tarvii enemmän omaa tilaa ja vähemmän painetta, osaan siis säädellä toimintatapojani hevoskohtaisesti.  Huh, olikohan tässä nyt tarpeeksi omakehua??? Joku minut tunteva voisi mieluusti kommentoida alle omia näkemyksiään hevosenkäsittelytaidoistani, lupaan olla suuttumatta (Ainakaan kovin pitkäksi aikaa, hih ;D )