Ei tainnut tulla Känkästä sittenkään raviratojen staraa. Paljon ongelmia saatiin siltä ratkottua, ja hevonen alkoi tuntua jo aivan huikean hyvältä. Sillä on kuitenkin yksi hyvin suuri ongelma, johon on koitettu kaikki mahdollinen ja mahdotonkin. Krooninen lannehalvaussyndrooma. Känkän koko meilläoloaika on ollut aikamoista aaltoliikettä. Tullessaan se tuntui suoraansanoen kamalalta. Siitä löytyi hirvittäviä kipupisteitä sieltä täältä ympäri kehoa, mutta kraniosakraalihoito, laser ja vesimatto teki kyllä ihmeitä ja enää sellaisia ei ole ollut aikoihin. Tiedossa oli kyllä myös että tammalla oli ollut taipumusta lyödä pahasti jumiin, ja se oli jo aiemminkin sen liikutuksessa ja ruokinnassa huomioitu, tuloksetta. Meillä näihin panostettiin myös erityisesti. Kuitenkin, täysin yllättäen, Känkkä saattoi vaikkapa erittäin hyvin sujuneen hiitin ja huolellisen palautuksen jälkeen mennä niin jumiin että se hädintuskin pääsi kävelemään.
Näitä jumeja tuli kesän mittaan muutamia. Pari kertaa Teivossa, ihan rauhallisen hiitin päälle, pari kertaa kotona tavallisen palauttelulenkin päälle. Aina etsittiin selityksiä milloin mistäkin; milloin kiimakierrosta, milloin suunnilleen tähtien asennosta. Nyt kun katsoo aikaa taaksepäin, huomaan että jumit tulivat aina kun oltiin päästy jonkin aikaa yhtä soittoa treenaamaan ja alettiin vähän enemmän kiristää ruuvia. Tamman kroppa ei vaan jotenkin tunnu vastaanottavan kilpailuunvalmistavia harjoitteita. Viimeinen niitti tuli tässä ihan hiljattain. Känkkä alkoi tuntua sellaiselta että ostin sille jo alumiinit ja kultakengät, tarkoituksena oli lyödä ne alle, ajaa kilpailuvauhtinen hiitti ja ilmoittaa tamma kokeeseen. Ennenkuin kerkesin tätä tehdä, se veti itsensä taas aivan yllättäen niin pahasti jumiin, ettei meinannut päästä kävelemään vielä seuraavana päivänäkään.
Pidimme kimpan kanssa palaveria. Vieläkö jatkaa? Jatkaa, ja pahimmassa tapauksessa ajaa se joku kerta niin vaikeaan lihaskramppiin että se kuolee kipushokkiin? Olen aiemmin ajatellut että lihasongelmat ovat aina ihmisen ratkaistavissa. Nyt tiedän että niin ei ole, tai ainakaan minun taidoillani siihen ei kykene. Yleensä minä, jos joku, olen optimistinen tässä hevoshommassa. Nyt kuitenkin on aika nostaa kädet pystyyn ja luovuttaa. Hevosen itsensä takia. Känkkää ei meidän tallissa enää valjasteta. Eikä missään muuallakaan. Tamman kohtalo selvinnee lähiaikoina.
