257.

Niinpä. Kaikenlaista täällä tapahtuu, ja tarkkasilmäiset ovatkin jo varmasti huomanneet tutun nimen ensi viikon lähtölistoissa. Kurkkua kuristaa, vatsaa vääntää ja sydän hakkaa jo pelkästään ajatuksesta, mitä tiistaina 3.6 on tapahtumassa. Keke on koelähdössä.

(klikkaa isommaksi)

Ruuna on tuntunut vallan mukavalta jo jonkin aikaa, mutta olen halunnut pelata hätiköimättä ja varman päälle ennenkuin uskalsin ilmoittaa sen kokeeseen. Takaraivossa kummittelee edelleen lokakuinen floppi joten kynnys lähteä uudestaan viivalle on kasvanut melkoisesti. Nyt kuitenkin Keken ravi on pysynyt hyvin kasassa tiukempienkin hiittien jälkeen, ja ei tässä enää oikein voinut keksiä tekosyitä, miksi en ilmoittaisi sitä koelähtöön. Joten siellä se nimi nyt sitten komeilee, ja minä olen tulla jännityksestä hulluksi!!! Toki tiedän, että Keke selvittää vaaditun aikarajan vaikka takaperin, mutta nimenomaan ravin sujuvuus (tai sen puute) on ollut se, miksi starttiintulo on venynyt ja venynyt.

Viikossa toki voi tapahtua mitä tahansa, se on nähty ennenkin, mutta juuri nyt kaikki on hyvin. Lukuunottamatta treenarin paniikkihäiriötä :)

Myös Känkkä on treenannut mainiosti. Isoa kovaa ei ole ajettu, mutta vetoja ja hiittiä kumminkin, ja vaaditut tehtävät se on suorittanut hyvällä tyylillä. Töitä meillä on edessä vielä paljon, mutta lupauksia tulevasta tamma on kyllä heittänyt. Malttia vain tämänkin kanssa, kiire ei ole, ja onneksi myös omistajat ovat kanssani samoilla linjoilla :)

Keken koelähdön lisäksi lähiaikojen jännättäviä ovat molempien tammojen 30vrk ultrat. Aika uskomatonta että molemmat tiinehtyivät laakista. Luonnollisesti pessimisti nostaa taas päätään, koska alku oli noin helppoa niin väistämättä ongelmia ja vastusta on tiedossa tulevaisuudessa. Tietysti täytyy toivoa parasta ja luottaa siihen että kaikki menee hyvin loppuun saakka ja ensi kesänä meidän pellolla kirmailee kaksi ihastuttavaa pikkuvarsaa. Sitä odotellessa ja haaveillessa <3

Ainiin. Kävihän se Löllikin taas viikonloppuna kilpailemassa, tällä kertaa Joensuussa. Nyt ei ollut onni matkassa vaan kotiintuomisina oli ainoastaan kirjaimet hpl. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta, joten paremmat tuurit ensi kerralla, milloin ja missä se sitten lieneekin.

256.

 - - - - - - - -

<3 <3 <3 Sitä mulla vaan että myös Pupu on tiine <3 <3 <3

- - - - - - - -

255.

Tammat vietiin eilen taas oriasemalle, tällä kertaa tiineystarkastukseen. Muutama meidän perheestä saattoi sillä reissulla rakastua, nimittäin tähän:

Kyseessä siis 1v tammavarsa The Jade Caramel, isä tällä ihanuudella tietenkin Choco Chip Hanover. Varsa joka toi itselleni voimakkaan déjà-vu:n, tämän kaverin minä jo tunnen! Oliko se sitten ulkonäkö joka toi mieleen rakkaan Fantani, vai mikä, en tiedä. Joka tapauksessa aika upea varsa.

Tänään sain sitten tiedon Jasmista. Tiine on!!! Sopii tuulettaa!!! \o/ \o/ \o/ Pupun kuulumisia joudutaan odottelemaan keskiviikkoon saakka, se kun siemennettiin uudestaan vielä Jasmia myöhemmin. Peukkuja sopii pitää pystyssä senkin puolesta, mutta olen kyllä varautunut siihen että se on tyhjä. Onneksi vielä on koko pitkä kesä edessä ja monta kiimaa aikaa siemennellä sitäkin :)

254.

Se on viime viikot ollut tiivistä hiitinajoa Keken kanssa, ja pikkuhiljaa ollaan päästy myös Känkkä-Canccusen kanssa treenimoodiin. Molempia on hoidettu kraniosakraalihoidolla ja jättiharppauksin on menty sen jälkeen eteenpäin. Keken kanssa ollaan jo niin pitkällä että jopa koelähtö välkähtelee ajoittain mielessä, saas nähdä päästäänkö tässä todellakin lähiaikoina tositoimiin??? Tänään kuitenkaan ei ollut treenejä kummallakaan hevosella, vaan saivat treenata ihan itse itseään kun laskin ne laitumeen ilakoimaan. Eipä todellakaan ollut riemulla rajaa, tässä muutama kuva muistoksi tänne blogiinkin:

Can Can:

Ceasar:

253.

Lupailin jo aikoja sitten raporttia myös Aladdinin kauden avausstartista. No, tarpeeksi kun vitkastelin niin saankin nyt tehdä yhteenvedon kolmesta startista... Pitkän talvitauon jälkeen Aladdin siis palasi tositoimiin Kajaanissa paikallisraveissa 27.4 tehden heti oikeinkin ilahduttavan esityksen, ollen täyden matkan voltissa kahdenkympin pakilta toinen ajalla 19,1. 

Seuraavaksi kutsui Eurajoki 3.5. Siellä hevonen oli myös oikein positiivinen, vaikka sijoitus oli vaatimattomasti  kahdeksas. Aika 18,3 täydestä voltista. Kerrottakoon että lähtötilanteessa oli sählinkiä ja koko lähtö olisi pitänyt palauttaa, mutta näin ei tehty ja niinpä Lölli antoi kilpakumppaneilleen extratasoitusta ainakin parisenkymmentä metriä lisää. Jokatapauksessa mukava suoritus tämäkin :)

Kolmas startti juostiin 10.5 taas Kajaanissa, ja jälleen 2100m volttilähtö, 20m pakilta. Omistaja-valmentaja-ohjastajan mukaan hevosella oli taas "Löllipäivä", meno ei ihan maittanut mutta kapusi ori kuitenkin nihkeännahkeasti neljänneksi ajalla 19,2.

Seuraavaa starttia valmentaja on jo katsellut mutta ainakaan vielä ei ole mihinkään ilmoittanut. Mielenkiinnolla odotellaan jatkoa, eiköhän se dieselmoottori siitä taas pikkuhiljaa starttien myötä lämpene! :)

Fiilistelyä; Hankasalmi 3.7.2013

252.

Kappas kun vähän venähti tämä kirjoittaminen, mutta olen ollut hurjan kiireinen?! Hevosten, lasten ja omat menot ja tekemiset ovat pitäneet liikkeessä ja illalla jos on ollutkin hetki aikaa, en ole vain jaksanut alkaa nakuttaa näppistä. Joka tapauksessa, kun silloin surullisena lauantai-iltana olin päättänyt viedä sekä Jasmin että Pupun miehelään, toteutimme sen heti seuraavana päivänä, sunnuntaina 27.4. Aika jännä juttu, mutta maanantaina 28.4 sain viestiä siittolasta, että molemmat tammat oli jo kertaalleen siemennetty :) Tässä kuitenkin pieni kuvakooste vientireissusta:

Varsa ja emä.... Ei vaan sittenkin Pupu ja Jasmi!! :D

Tarkoitus oli ottaa edustavia kuvia iskästä, Choco Chip Hanoverista...

...vaan sepä ei ollutkaan niin helppoa! IhQ pylly sentään tuli ikuistettua :)

 Kuin raivo härkä!

No ei vaan, oikeasti lauhkea kuin lammas.

 Vesa alkoi hevoskuiskaajaksi...

 Mutta kumpi kuiskikaan ja mitä?? (Ihana hörhöttäjäori tuo Suklaa <3 )

 Pakko-otokset Reiman komeasta iskästä, Holiday Creditistä:

Tällä hetkellä tilanne on se että tammat ovat taas jo kotona, ja ensi viikolla ultraillaan onko niiden masussa kasvamassa uutta elämää vai aloitetaanko toinen kierros. Peukut pystyyn että se olisi molemmilla laaki ja vainaa, heh!!! ;)

251.

Niin. Pattijoen reissuni sai siis päätöksensä perjantai-iltana yhdeksän aikaan. Tuurista olin shoppaillut koko perheelle tuliaiset ja onnistuinkin ilahduttamaan lähes kaikkia tasapuolisesti. Tosin Keskisellä loistavalta tuntunut idea ostaa Vesalle 6 tuotantokautta Jopet Show-DVD:itä ei välttämättä ollut enää kotosalla ihan niin loistava, mutta kelpasi kuitenkin :D Lapsilla oli kuluneista päivistä paljon kerrottavaa, ja Vesakin sanoi että yksinhuoltajuuteen alkoi jo tottua. Kuulosti siis ihan siltä että ehkä pääsen vielä toistekin reissuun ihan vain itseni kanssa!

Lauantaina puolen päivän kieppeillä alkoi Pattijoelta tulla tekstiviestejä. Xara oli käynyt tarhassa maate ja oli otettu sisään, siellä se rauhattomana selvästi valmistautui varsomiseen. Eipä mennyt kauaakaan kun vedet olivat menneet ja kalvot tulleet näkyviin. Mutta siihen se homma sitten tyssäsikin. Mitään muuta ei alkanut ulos tulla, ja ystävän kokeiltua, oli hän vain hädintuskin tuntenut varsan kaviot syvällä tamman uumenissa. Alkoi olla selvää että asiat olivat menossa kovaa vauhtia pieleen, ja tässä vaiheessa odoteltiin jo eläinlääkäriä paikalle. En jaksa enkä halua muistella enää kuluneen iltapäivän yksityiskohtia, mutta joka tapauksessa varsa oli tulossa perätilassa, ei ollut toivoakaan saada sitä käännettyä, ja lopulta sain tiedon menehtyneestä orivarsasta joka oli työllä ja tuskalla saatu vedettyä maailmaan. 

Olin jo joskus paljon aiemmin sanonut Vesalle, että varsa on kippurajalkainen, ruskea orivarsa joka syntyy kuolleena. Tosi on, että on mukava olla useimmiten oikeassa, mutta tälläkertaa en todellakaan olisi sitä tahtonut olla :(

Luonnollisesti murheet eivät olleet vielä tässä. Varsominen oli niin raju, että Xaralle oli mitä ilmeisimmin syntynyt sisäisiä vaurioita. Lääkekuurista huolimatta se oli maanantaiaamuna kuumeessa ja oli alkanut vuotaa sisälle. Niinpä tarjolla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin päästää tammaparka kärsimyksistään. Oli se saanut nyhtää kevään ensimmäisiä vihreitä ruohoja pellonlaidassa, ennenkuin oli alkanut liukua pois tästä maailmasta. Voi Xara, ihana, nöyrä, lahjakas, hieno Xara. Kyllä tämä tuplamenetys oli taas todellinen isku vasten kasvoja, muistutus siitä että mikään asia ei automaattisesti mene käsikirjoituksen mukaan.

Xara Kemp

s. 1.5.2008

k. 28.4.2014

Lauantaipäivä oli itselläni kovin hektinen, enkä ehtinyt kunnolla pysähtyä suremaan menetettyä varsaa. Illalla kun tulin kotiin, satuloin Pupun ensimmäisen kerran pariin kuukauteen ja lähdin sen kanssa metsään. Hetken aikaa ajattelin kyynelten keskellä että ei enää varsoja meille. Kuitenkin siinä polkua eteenpäin kulkiessamme alkoi taivas yhtäkkiä seljetä ja aurinko paistaa puiden välistä suoraan kohti. Samalla hetkellä minuun iski taistelutahto - kyllä tämä ei ollut vielä tässä!! Kaivoin puhelimen taskustani, nappasin kuvan auringosta ja soitin sitten Classic Racingille Riihimäelle. Pahoittelin myöhäistä ajankohtaa ja kysyin, sopisiko seuraavana päivänä tuoda tamma - tai itse asiassa kaksi, morsiameksi Choco Chip Hanoverille? Ja kyllähän se sopi :)

Jatkuu....

250.

Vaikka taakse jäänyt viikko on ollut yleissävyltään kovin musta, on siihen sisältynyt valoisiakin hetkiä. Ja koska tämä on kirjoitus numero 250., tsemppaan ja koostan yhteen menneet tapahtumat. Osa kuvista on puhelimella napattuja ja laatu taas sen mukaista.

Sain siis reilu viikko sitten tiistai-iltana seitsemän aikaan Pattijoelta kuvaviestin Xaran utareissa olevista vahatipoista ja kysymyksen, joko aion lähteä ajamaan? No eihän siinä muuta kuin tavarat kassiin, lapsille ja Vesalle heipat, autoon ja nokka kohti Pohjanmaata. Sain ajella valoisalla melko pitkään, mutta jossain Alahärmän ja Uusikaarlepyyn välimaastossa pimeys lopulta voitti. Tosin tiet tuolla suunnalla ovat kiitettävästi valaistuja ja täydessä pimeydessä ajelin yhteensä ehkä ainoastaan viitisenkymmentä kilometriä.

Matkakumppanini Volkkari toimi moitteettomasti koko matkan.

Perillä Pattijoella olin muistaakseni yhden aikaan yöllä. Siitä sitten alkoikin muutaman vuorokauden valvomisputki. En muista koska olisin tuijottanut telkkarista kaiket yöt yhtä puuduttavaa ohjelmaa kuin nyt, tai itseasiassa muistan - viime keväänä :)

"Mustavalaan tuijotusta silmäluomet lerpahdellen"

Keskiviikkoaamu valkeni, varsasaldo nolla. Hevoset ulos ja aamukahville. Laitoin sitten viestin kaverille Ouluun, missä olet jos lähden kohta kylään? Eipä mennyt montaa minuuttia kun puhelin soi, ja olinkin jo sopinut itselleni lounastreffit Äimärautiolle! Äkkiä se aamupäivä menikin, ja jouduin lähtemään suorastaan kiireellä Ouluun. Maisemia ehdin silti ihailla, minusta se valtava suoalue Raahen ja Oulun välissä on jotenkin aina yhtä vaikuttava näky:

Äimärautiolla siis tapasin entisen hevoseni Funkeeperin siskon, Innkeeperin omistajan Katjan. Tunnettu ollaan jo vuosia, mutta vain puhelimessa ja sosiaalisessa mediassa. Livetapaaminen kuitenkin osoitti sen että ei ystävyyteen tarvita välttämättä tiiviitä tapaamisia vaan silloin kun ollaan hengenheimolaisia, sitä voidaan olla vaikka vain somenkin kautta. Toki aivan ihana oli tavata kasvokkain, ja jutusteltavaa riitti <3 Lounareiden viimeisessä lähdössä juoksi myös Xaran täysveli Yoda Kemp, mutta sen suoritus päättyi valitettavasti hylkäykseen maalilaukan takia sijalta neljä. Pointsit muuten Äimäraution lounaalle, kympillä sai kyllä erinomaisen hyvää ruokaa vatsan täydeltä, kiitos kiitos siitä!!

Katjan oli lähdettävä takaisin töihin mutta teimme vielä toiset treffit myöhemmäksi. Sitä odotellessa lähdin yllätysvierailulle Oulussa asuvan sukulaismieheni luokse. Olin katsonut reitin kerran kartasta, ja niin vain ajoin suoraan oikean talon pihaan ilman teknisiä suunnistusvälineitä :) Sen verran piti soittaa iskälle, että varmistin vielä oikean rapun, ja sitten olinkin jo rynkyttämässä alaovea. Tai oikeammin toteamassa että portaikkoon ei pääse tietämättä ovikoodia. No, eipä siinä sitten muuta kuin soittamaan, missä oikein olet, tule avaamaan mulle ovi!! Eipä häkeltynyt Jorkka puhelusta ei, vaan kertoi olevansa Nallikarissa pyörälenkillä ja käski ajamaan sinne.  Sain suurpiirteiset ajo-ohjeet, mutta tällä kertaa ei sisäinen navigaattorini ollut lainkaan kartalla vaan löysin itseni Oulun keskustasta. Tässä vaiheessa oli pakko turvautua oikeaan navigaattoriin, ja lopulta ylimääräisen Oulu-sightseeing-kierroksen jälkeen löysin perille :)

 <3

Uskallan väittää, että jälleennäkemisen ilo oli molemminpuolinen! Paljon oli puhuttavaa, niin hevosista kuin vanhoista hyvistä ajoistakin, terveisiä vaan Tapio :) Tottakai kahvittelimme, ja sen jälkeen kävelimme rantaan haistelemaan merta. On sanottava, että tuuli oli kyllä jäätävä, mutta se ei latistanut tunnelmaa tippaakaan. Käpsyttelimme rannalla ja ihmettelimme tuulen avomereltä rantaan työntäneitä jäälauttoja.

Nallikari Walk of Fame - ikuistin kädenjäljet hiekkaan.

Muutama tunti vierähti kuin siivillä, enkä olisi millään malttanut jättää hyvästejä, mutta aikataulu painoi päälle ja niinpä Jorkka hyppäsi pyöränsä selkään, minä Volkkariin, ja tiemme erkanivat. Minä lähdin seuraavaksi Haukiputaan suuntaan, Kalimenkylään katsomaan Katjan kanssa "Inkeriä" ja vuosikasta varsaansa "Inkaa". Olivathan nuo juuri niin kauniita ja fiksuja kuin "Kiipperit" parhaimmillaan osaavat olla :)

Innkeeper ja Katja <3

Sanottava oli kuitenkin hyvästit näillekin ihanille, ja ajaa hurautin takaisin Pattijoelle. Koska oli keskiviikko, oli illan ohjelmassa jääkiekkomatsi Kärpät- Tappara. Lienee sanomattakin selvää ketä paikalliset kannattavat? Minulle jääkiekko on täysin yhdentekevä laji, ja saimmekin revittyä suurta iloa aiheesta "Näin ärsytän puolisoani parhaiten", kun lähetimme Vesalle, armottomalle Tapparan Miähelle, allaolevan kuvan:

Routasydän

Ehkä arvaatte vastausviestin? No, en kirjoita sitä tähän, senverran painokelvotonta tekstiä :) 

Joka tapauksessa, keskiviikon ja torstain välinen yö meni jälleen monitoria tuijottaessa. Edelleenkin aamu koitti laihoin tuloksin - ei varsaa. Aamupäivällä tuli taas nukuttua muutama tunti ja päivällä kävimme syömässä Raahen keskustassa vanhan vesitornin huipulla olevassa Kiinalaisessa ravintolassa. Ruoka oli erinomaista ja sitä oli riittävästi, kuten kiinalaisissa tuppaa olla tapana. Vedin tuttua ja turvallista settiä, possua, kasviksia ja riisiä, mutta se oli siis täydellistä, ja maha pinkeänä lähdimme ajelemaan pitkin poikin Raahea. Ihastuin kovasti Raahen kirkkoon ja puutalokortteliin - tänne on päästävä uudestaan!

Ennen

 Jälkeen

Kunhan olimme kierrelleet kaikki Raahen ja Pattijoen merkittävimmät nähtävyydet Jaakopin lähteestä Hummastinvaaran ravirataan, palasimme takaisin kotiin lepäilemään. Ai niin, aamupäivällä otin Xarasta muutamia tarhakuvia. Iltapäivällä kun menimme taas katsomaan tammaa, oli sen maha muuttunut terävän kolmiomaiseksi ja olimmekin hyvin varmoja että saamme vihdoin tulevana yönä seurata varsan syntymää.

Aamupäivällä 24.4 Xara Kemp

Tallikaveri Letizia Lloyd, laskettu aika pari viikkoa myöhemmin kuin Xaralla...

Otimme hevoset sisään jo tavallista aikaisemmin, mutta eipä siitä mitään hyötyä ollut, ilman varsaa jäätiin tänäkin yönä. Tosin yhdessä vaiheessa illalla Xara oli selvästi todella levoton, se kuopi, kiersi karsinaa ja laittoi maate. Ehdin jo laittaa viestiä kotiinkin, että nyt meillä varsotaan, mutta ei, ei varsottu vaan tilanne rauhoittui pian. Tänä yönä en nukkunut silmällistäkään, tuntui että jos ummistan ne hetkeksikin, alkaa heti tapahtua. Aamuseitsemältä lopulta luovutin ja nukuin pari tuntia. Voi kurjuus, tämä tiesi sitä että minun oli pakko lähteä ja jättää muut kyttäämään tätä perhanan pihtaritammaa!!!

Kävin siis suihkussa, join kahvit, sanoin heipat ja lähdin kotimatkalle. 

 Missä ollaan?

Entäs tässä?

Koska näin kauas olin lähtenyt, aioin maksimoida hyödyn ja ajaa sellaista reittiä että tapaan vielä yhden ystävän ja käyn katsomassa syksyn huutokaupassa myymäämme varsaa. Niinpä otin suunnan Kaustiselle ja kurvasinkin raviradalle moikkaamaan Raviopiston tallimestari Annea. Ehdimme tutustua paikkoihin ja vaihtaa tuoreimmat kuulumiset kahvikupposen lomassa ennenkuin Annen velvollisuudet kutsuivat ja minä jatkoin matkaani Halsualle. Löysin sujuvasti perille (jos joku eksyy välille Kaustinen - Halsua, silloin siinä ihmisessä on kyllä jotain sisäänrakennettua vikaa...) ja marssin Salmelan Timon talliin. En ollut ilmoittanut tulostani etukäteen mitään (ravivalmentajan painajainen) joten sain nähdä varsan juuri sellaisena kuin se on, eikä kasvattajalle erityisesti puunattuna. Tarhastahan se Reima sitten löytyi. Kovasti venähtänyt riiviö orivarsa, rähjääntyneessä talvikarvassa niinkuin kaikki varsat tähän aikaan vuodesta, hivenen hoikkana kasvupyrähdyksen jäljiltä.

Ent. Reima, nyk. Reiska. Reiska!!!! :D

Tunnetaanko me?

 Tässä kuvassa näkyy Reiskan syvin olemus... riiviö varsa edelleen! :)

Pientä hölkkää

Reiska treenaa hyvin, se on oikein mieluinen varsa treenarilleen, ja se on myös saanut olla koko talven terveenä. Ei isompia kasvukipuja tai räkätauteja, ja kehityskäyrä on ollut koko ajan nousujohteinen. Vilkas se kuulemma on, toimii periaatteessa ajossa hyvin mutta joskus saattaa ottaa omin luvin pikku spurtteja. Tarhaan kuskatessa tarjoilee etusta, ja tarhassa vieruskaverit on mietittävä tarkkaan, vain tietyt ruunat kelpaavat. Ei puhettakaan että saisi tarhata jonkun toisen kaksivuotiaan kanssa, vaikka sellaisiakin orivarsoja heillä on jotka tarhaavat parina. Kun kysyin, onko ruunauksesta ollut puhetta, ei kuulemma sellaista ole harkittukaan :) 

Oikein hyvillä mielin lähdin Halsualta kohti kotia. Tosin minulla oli vielä yksi välietappi tiedossa, paikka jossa en ollut koskaan aiemmin käynyt. Ajattelin että siellä kun käyn hakemassa vähän onnea matkaan, ei loppuvuonna ole meillä huolen häivää. Toisin kuitenkin kävi...

Jatkuu...