250.

Vaikka taakse jäänyt viikko on ollut yleissävyltään kovin musta, on siihen sisältynyt valoisiakin hetkiä. Ja koska tämä on kirjoitus numero 250., tsemppaan ja koostan yhteen menneet tapahtumat. Osa kuvista on puhelimella napattuja ja laatu taas sen mukaista.

Sain siis reilu viikko sitten tiistai-iltana seitsemän aikaan Pattijoelta kuvaviestin Xaran utareissa olevista vahatipoista ja kysymyksen, joko aion lähteä ajamaan? No eihän siinä muuta kuin tavarat kassiin, lapsille ja Vesalle heipat, autoon ja nokka kohti Pohjanmaata. Sain ajella valoisalla melko pitkään, mutta jossain Alahärmän ja Uusikaarlepyyn välimaastossa pimeys lopulta voitti. Tosin tiet tuolla suunnalla ovat kiitettävästi valaistuja ja täydessä pimeydessä ajelin yhteensä ehkä ainoastaan viitisenkymmentä kilometriä.

Matkakumppanini Volkkari toimi moitteettomasti koko matkan.

Perillä Pattijoella olin muistaakseni yhden aikaan yöllä. Siitä sitten alkoikin muutaman vuorokauden valvomisputki. En muista koska olisin tuijottanut telkkarista kaiket yöt yhtä puuduttavaa ohjelmaa kuin nyt, tai itseasiassa muistan - viime keväänä :)

"Mustavalaan tuijotusta silmäluomet lerpahdellen"

Keskiviikkoaamu valkeni, varsasaldo nolla. Hevoset ulos ja aamukahville. Laitoin sitten viestin kaverille Ouluun, missä olet jos lähden kohta kylään? Eipä mennyt montaa minuuttia kun puhelin soi, ja olinkin jo sopinut itselleni lounastreffit Äimärautiolle! Äkkiä se aamupäivä menikin, ja jouduin lähtemään suorastaan kiireellä Ouluun. Maisemia ehdin silti ihailla, minusta se valtava suoalue Raahen ja Oulun välissä on jotenkin aina yhtä vaikuttava näky:

Äimärautiolla siis tapasin entisen hevoseni Funkeeperin siskon, Innkeeperin omistajan Katjan. Tunnettu ollaan jo vuosia, mutta vain puhelimessa ja sosiaalisessa mediassa. Livetapaaminen kuitenkin osoitti sen että ei ystävyyteen tarvita välttämättä tiiviitä tapaamisia vaan silloin kun ollaan hengenheimolaisia, sitä voidaan olla vaikka vain somenkin kautta. Toki aivan ihana oli tavata kasvokkain, ja jutusteltavaa riitti <3 Lounareiden viimeisessä lähdössä juoksi myös Xaran täysveli Yoda Kemp, mutta sen suoritus päättyi valitettavasti hylkäykseen maalilaukan takia sijalta neljä. Pointsit muuten Äimäraution lounaalle, kympillä sai kyllä erinomaisen hyvää ruokaa vatsan täydeltä, kiitos kiitos siitä!!

Katjan oli lähdettävä takaisin töihin mutta teimme vielä toiset treffit myöhemmäksi. Sitä odotellessa lähdin yllätysvierailulle Oulussa asuvan sukulaismieheni luokse. Olin katsonut reitin kerran kartasta, ja niin vain ajoin suoraan oikean talon pihaan ilman teknisiä suunnistusvälineitä :) Sen verran piti soittaa iskälle, että varmistin vielä oikean rapun, ja sitten olinkin jo rynkyttämässä alaovea. Tai oikeammin toteamassa että portaikkoon ei pääse tietämättä ovikoodia. No, eipä siinä sitten muuta kuin soittamaan, missä oikein olet, tule avaamaan mulle ovi!! Eipä häkeltynyt Jorkka puhelusta ei, vaan kertoi olevansa Nallikarissa pyörälenkillä ja käski ajamaan sinne.  Sain suurpiirteiset ajo-ohjeet, mutta tällä kertaa ei sisäinen navigaattorini ollut lainkaan kartalla vaan löysin itseni Oulun keskustasta. Tässä vaiheessa oli pakko turvautua oikeaan navigaattoriin, ja lopulta ylimääräisen Oulu-sightseeing-kierroksen jälkeen löysin perille :)

 <3

Uskallan väittää, että jälleennäkemisen ilo oli molemminpuolinen! Paljon oli puhuttavaa, niin hevosista kuin vanhoista hyvistä ajoistakin, terveisiä vaan Tapio :) Tottakai kahvittelimme, ja sen jälkeen kävelimme rantaan haistelemaan merta. On sanottava, että tuuli oli kyllä jäätävä, mutta se ei latistanut tunnelmaa tippaakaan. Käpsyttelimme rannalla ja ihmettelimme tuulen avomereltä rantaan työntäneitä jäälauttoja.

Nallikari Walk of Fame - ikuistin kädenjäljet hiekkaan.

Muutama tunti vierähti kuin siivillä, enkä olisi millään malttanut jättää hyvästejä, mutta aikataulu painoi päälle ja niinpä Jorkka hyppäsi pyöränsä selkään, minä Volkkariin, ja tiemme erkanivat. Minä lähdin seuraavaksi Haukiputaan suuntaan, Kalimenkylään katsomaan Katjan kanssa "Inkeriä" ja vuosikasta varsaansa "Inkaa". Olivathan nuo juuri niin kauniita ja fiksuja kuin "Kiipperit" parhaimmillaan osaavat olla :)

Innkeeper ja Katja <3

Sanottava oli kuitenkin hyvästit näillekin ihanille, ja ajaa hurautin takaisin Pattijoelle. Koska oli keskiviikko, oli illan ohjelmassa jääkiekkomatsi Kärpät- Tappara. Lienee sanomattakin selvää ketä paikalliset kannattavat? Minulle jääkiekko on täysin yhdentekevä laji, ja saimmekin revittyä suurta iloa aiheesta "Näin ärsytän puolisoani parhaiten", kun lähetimme Vesalle, armottomalle Tapparan Miähelle, allaolevan kuvan:

Routasydän

Ehkä arvaatte vastausviestin? No, en kirjoita sitä tähän, senverran painokelvotonta tekstiä :) 

Joka tapauksessa, keskiviikon ja torstain välinen yö meni jälleen monitoria tuijottaessa. Edelleenkin aamu koitti laihoin tuloksin - ei varsaa. Aamupäivällä tuli taas nukuttua muutama tunti ja päivällä kävimme syömässä Raahen keskustassa vanhan vesitornin huipulla olevassa Kiinalaisessa ravintolassa. Ruoka oli erinomaista ja sitä oli riittävästi, kuten kiinalaisissa tuppaa olla tapana. Vedin tuttua ja turvallista settiä, possua, kasviksia ja riisiä, mutta se oli siis täydellistä, ja maha pinkeänä lähdimme ajelemaan pitkin poikin Raahea. Ihastuin kovasti Raahen kirkkoon ja puutalokortteliin - tänne on päästävä uudestaan!

Ennen

 Jälkeen

Kunhan olimme kierrelleet kaikki Raahen ja Pattijoen merkittävimmät nähtävyydet Jaakopin lähteestä Hummastinvaaran ravirataan, palasimme takaisin kotiin lepäilemään. Ai niin, aamupäivällä otin Xarasta muutamia tarhakuvia. Iltapäivällä kun menimme taas katsomaan tammaa, oli sen maha muuttunut terävän kolmiomaiseksi ja olimmekin hyvin varmoja että saamme vihdoin tulevana yönä seurata varsan syntymää.

Aamupäivällä 24.4 Xara Kemp

Tallikaveri Letizia Lloyd, laskettu aika pari viikkoa myöhemmin kuin Xaralla...

Otimme hevoset sisään jo tavallista aikaisemmin, mutta eipä siitä mitään hyötyä ollut, ilman varsaa jäätiin tänäkin yönä. Tosin yhdessä vaiheessa illalla Xara oli selvästi todella levoton, se kuopi, kiersi karsinaa ja laittoi maate. Ehdin jo laittaa viestiä kotiinkin, että nyt meillä varsotaan, mutta ei, ei varsottu vaan tilanne rauhoittui pian. Tänä yönä en nukkunut silmällistäkään, tuntui että jos ummistan ne hetkeksikin, alkaa heti tapahtua. Aamuseitsemältä lopulta luovutin ja nukuin pari tuntia. Voi kurjuus, tämä tiesi sitä että minun oli pakko lähteä ja jättää muut kyttäämään tätä perhanan pihtaritammaa!!!

Kävin siis suihkussa, join kahvit, sanoin heipat ja lähdin kotimatkalle. 

 Missä ollaan?

Entäs tässä?

Koska näin kauas olin lähtenyt, aioin maksimoida hyödyn ja ajaa sellaista reittiä että tapaan vielä yhden ystävän ja käyn katsomassa syksyn huutokaupassa myymäämme varsaa. Niinpä otin suunnan Kaustiselle ja kurvasinkin raviradalle moikkaamaan Raviopiston tallimestari Annea. Ehdimme tutustua paikkoihin ja vaihtaa tuoreimmat kuulumiset kahvikupposen lomassa ennenkuin Annen velvollisuudet kutsuivat ja minä jatkoin matkaani Halsualle. Löysin sujuvasti perille (jos joku eksyy välille Kaustinen - Halsua, silloin siinä ihmisessä on kyllä jotain sisäänrakennettua vikaa...) ja marssin Salmelan Timon talliin. En ollut ilmoittanut tulostani etukäteen mitään (ravivalmentajan painajainen) joten sain nähdä varsan juuri sellaisena kuin se on, eikä kasvattajalle erityisesti puunattuna. Tarhastahan se Reima sitten löytyi. Kovasti venähtänyt riiviö orivarsa, rähjääntyneessä talvikarvassa niinkuin kaikki varsat tähän aikaan vuodesta, hivenen hoikkana kasvupyrähdyksen jäljiltä.

Ent. Reima, nyk. Reiska. Reiska!!!! :D

Tunnetaanko me?

 Tässä kuvassa näkyy Reiskan syvin olemus... riiviö varsa edelleen! :)

Pientä hölkkää

Reiska treenaa hyvin, se on oikein mieluinen varsa treenarilleen, ja se on myös saanut olla koko talven terveenä. Ei isompia kasvukipuja tai räkätauteja, ja kehityskäyrä on ollut koko ajan nousujohteinen. Vilkas se kuulemma on, toimii periaatteessa ajossa hyvin mutta joskus saattaa ottaa omin luvin pikku spurtteja. Tarhaan kuskatessa tarjoilee etusta, ja tarhassa vieruskaverit on mietittävä tarkkaan, vain tietyt ruunat kelpaavat. Ei puhettakaan että saisi tarhata jonkun toisen kaksivuotiaan kanssa, vaikka sellaisiakin orivarsoja heillä on jotka tarhaavat parina. Kun kysyin, onko ruunauksesta ollut puhetta, ei kuulemma sellaista ole harkittukaan :) 

Oikein hyvillä mielin lähdin Halsualta kohti kotia. Tosin minulla oli vielä yksi välietappi tiedossa, paikka jossa en ollut koskaan aiemmin käynyt. Ajattelin että siellä kun käyn hakemassa vähän onnea matkaan, ei loppuvuonna ole meillä huolen häivää. Toisin kuitenkin kävi...

Jatkuu...