Pieni suunnitelmien muutos :) Ajoin Aladdinilla pari päivää sitten suunnitellusti suoralla, ensimmäisen 2000m 1.45 ja toisen 1.37, ja kaikki oli ok. Perjantainahan oli tarkoitus ajaa ratahiittiä mutta koska luvassa on niin kovaa pakkasta, jonka kuitenkin pitäisi lauhtua lauantaiksi, siirsinkin ratakeikan lauantaille. Siitä tulee sitten taas oikein sopiva väli keskiviikon harkkareihin.
Jäin miettimään ja pohtimaan Vesan kanssa enemmänkin muutamaa edellisen kirjoituksen haasteen kysymystä. Todettiin että mahtaa ihmiset saada minusta himppasen ylimielisen kuvan kun menin heittämään tuota "mullapa on näin hyvä hevonen, minäpä olenkin näin taitava treenari"-juttua. Kirjoitin sen toki pilke silmäkulmassa, mutta totta toinen puoli kuitenkin. Kukapa meistä raviharrastajista ei unelmoisi siitä hetkestään parrasvaloissa, kun joku omavalmennettu hevonen menisi ja voittaisi vaikkapa jonkun V75- tai ikäluokkalähdön suurten ammattitallien huippusukuisten ja huippukalliiden varsojen nenän edestä?
Minä en haaveile siitä että "voi kunpa ylipäätään päästäisiin joskus starttiin, voi kunpa saataisiin ehjä juoksu, kylläpä olisikin eri mukavaa jos saatais edes viimeiset rahat". Joka kerta kun laitan hevosen koppiin ja matkaan raveihin, on ensisijainen tavoite voitto. Oli se sitten Vilppulan jääravit tai Derbypäivä Vermossa, minä lähden voittamaan. Toki osaan tottavieköön iloita myös himmeämmistä mitaleista ja sijoituksista, mutta etukäteen lyötynä en koskaan lähde matkaan. Harva sitä ehkä kehtaa ääneen sanoa mutta minusta se on itsestäänselvyys ja siihenhän velvoittavat jo ravikilpailusäännötkin, voittoon on pyrittävä :)
Tärkeintä on voitto, vaikka sitten koelähdössä ;)
Mutta kyllä se V5-kakkonenkin sai treenarilta kyyneleet valumaan silmistä :)
Joo, kyllähän kaikki maineesta ja kunniasta haaveilee :D Mutta jos kaikki ei mene _heti_ putkeen, niin realismin vuoksi tuli ainakin itse laitettua osatavoitteita alle. Sitten kun ne on saavutettu, niin voi tosissaan uskoa mahdollisuuksiin. Mutta kyllä omaan hevoseen pitää uskoa 100% -jos omistaja ei usko niin kuka sitten! :)
VastaaPoistaNo kyllähän se vähän näin on, tai ei edes mitenkään vähän vaan just jämptisti noin. Toki jokaisella on eri lähtökohdat harrastukselleen ja ainakin ite pyrin suhtautumaan lähtölistoihin silleen realistisesti ja vähän siltä kantilta, etten ainakaan kovin korkealta putoa jos nyt ei pärjätäkään, mutta en mäkään tietoisesti vielä koskaan ole lähtenyt vikoja rahoja hakemaan, sen verran täytyy omaa hevostaan arvostaa ;) Joskus muutaman huonon startin päälle se ehjäkin juoksu tai rahasija voi olla ihan ok tavoite, mutta jos sitä korkeammalle ei koskaan ole saumoja niin pistäähän se vähän miettimään että kannattaako lähteä ollenkaan. Luulen kuitenkin että jokainen joka on joskus voitonmakuun päässyt, oli se sitten itse valmennetulla tai vaikka "vain" passihevosen kanssa, ei kovin kauaa jaksa siitä starttiinpääsystäkään iloita, jos tulosta ei kuitenkaan tule.
VastaaPoistaTunnen silti kourallisen ihmisiä joilla kuitenkin on vuodesta toiseen samat mihinkään menemättömät hevoset, toivo elää aina vaan vaikka samat impparit, vatsahaavat, huonot treeniolosuhteet ym. vaivat niitäkin piinaa. Sitten kun parhaat hetket on luokkaa "ei laukannut" tai kuten eräskin surullisesti päättynyt tarina, "meni kerran 1.30-harkkarilähdön päälle yhden puolikkaan kahdeksaatoista" niin on oikeasti kysyttävä onko nää ihmiset tosissaan, saako ne tästä harrastuksestaan oikeasti jotain muutakin kuin jatkuvan vitutuksen? Onhan se jokaisen oma hevonen varmaan se maailman paras mutta c'mon, onko se treenipuoli ja kaikki lajiin kuuluvat vitsaukset oikeasti niin mielekkäitä, että raveihin kannattaa lähteä hakemaan vikat rahat? En tiiä, ehkä se sitten joillekin riittää, ainakin jos ei tiedä paremmasta... Ollaan niin erilaisia, mutta onko se sitten ylimielistä todeta ääneen että meillä näin, ehkä teillä toisin? Ei minusta. :)
PS. Kauhea paatos :D
VastaaPoistaJep, samaa mieltä kuin aiempi kolumnisti ;D Ei sitä kovin montaa starttia viitsi katsella, jos ei ala homma näyttää kannattavalta. Hävettäisi pyöriä jatkuvasti samoissa sarjoissa, jos koskaan ei mihinkään etene!
PoistaNäinhän se menee. Mä kans ihan suunnattomasti ihmettelen niitä jotka jollain 11-vuotiaalla, 90 starttia juosseella ja ehkä nippanappa tonnin tienanneella 20-aikaisella kehäraakilla viitsivät lähteä raveihin vuodesta toiseen vaikka tulokset ovat aina niitä sijoja 8-12. Ilmeisesti niiden ihmisten on pakko tuntea niin suurta osallistumisen iloa, että jaksavat. Ja ehkä silloin se hevonen on heille jotain muuta kuin "urheiluväline", jota eivät parempaan halua vaihtaa. Silloin lähtökohdat koko raviurheilun harrastamiseen ovat toki aivan toiset.
VastaaPoistaEri juttu uran alkupuolella olevat hevoset, eihän kaikki aina todellakaan käy kuin elokuvissa ja joka polle nakuta pelkkää tolppariviä ekasta startista alkaen. Sellaisille voi, ja pitääkin antaa mahdollisuus näyttää kykynsä, ja hyväksyä ne heikommatkin sijoitukset osana uran kehityskaarta. En minäkään todellakaan muutaman epäonnistuneen startin jälkeen heitä hanskoja tiskiin ja hevosta monttuun, JOS realistisesti ajatellen uskon menestymisen tulevaisuudessa olevan mahdollista.
Omalta parhaiten menestyneeltä tammaltani ura päättyi 7-vuotiaana viiden viimeisen startin oltua 10, 10, 7, 6, 9. Siitäkin huolimatta että ennen noita sijoja sillä oli taulussa kahdeksan startin putki V75-tasolla, joista 7 oli totosijaa ja yksi hylky. En nähnyt mielekkäänä kilpailuttaa tammaa enää koska siitä näki selvästi että se oli "kaikkensa antanut". Olisihan sitä toki voinut elvytellä ja reenailla ja laitella, ja koittaa taas joskus, mutta kun sain sen noiden starttien jälkeen vieraalta treenarilta kotiin luisevana ja apaattisena loimihenkarina, lupasin sille samantien ettei sen tarvi enää juosta metriäkään kilpaa. Ja se lupaus piti :) No, mitäköhän tällä sitten halusin sanoa? Ehkä juuri sitä että jos hevosella itselläänkään ei selkeästi ole enää minkäänlaista voitontahtoa tai juoksuhaluja, on reilumpaa sille eläimelle itselleen antaa periksi, ja hommata tilalle seuraava kilpahevonen. Kyllä me tuota tammaa pidettiin vielä 5 vuotta uran päättymisen jälkeenkin, eli ei heitetty suoraan "menemään" kun kilpaura oli ohi, vaan sai viettää mukavia oloneuvoksen päiviä ja pyöräyttää muutaman varsankin.
Mutta kai se vaan on niin että niitä häntäpään sijoja jaksaa, jos ei paremmasta tiedä :) Kyllä kun työnsä puolesta on päässyt nauttimaan vähän isommastakin menestyksestä, niin sen tunteen haluaa saavuttaa yhä uudestaan ja uudestaan, ja niitä fiiliksiä ei sieltä Porin illan viimeisen lähdön kasisijasta kyllä oikein enää irtoa :D
Joo, pari tapausta tiedän, enkä itse ymmärrä motivaation lähdettä. Itselläni pitää olla aina tavoite edetä johonkin ja Emmin kanssa on ollut aina selvää, että jos juoksut ei ala sujua, niin jotain muita tavoitteita pistetään vaikka sitten ratsuna. Mutta meitä on moneen junaan...
Poista