105.

Että semmonen hiittireissu. Alkoi suunnitellusti radalta ja päättyi extempore klinikalle. En meinaa jaksaa edes kirjoittaa kun jurppii sen verran. Joka tapauksessa, olin ajatellut ajaa Aladdinilla vähän reippaamman ratahiitin, jotta saisin edes jotain kuvaa missä mennään muuallakin kuin täällä kotisuorilla. Vedoissahan kaikki on ollut ok ja hevonen on ollut iloinen, pirteä oma itsensä. No. Keli suosi, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja fiilis oli hilpeä Teivoa kohti ajellessa. Pohdintaa, ilmoittaisiko oriin sinne, tänne vai tonne, jos se tekisi hyvän hiitin. Hyväksi (tai siis superhyväksi yksin ajettuna) hiitiksi laskin että jos pääsisin Aladdinilla suurinpiirtein kahtaviittä ja hevonen palautuisi siitä helposti.

Alakatokset olivat tuhannen täynnä joten ajettiin suosiolla yläkatoksille. Sielläkin oli porukkaa kiitettävästi, alkavat karvalakkipapat heräillä talvihorroksestaan :) Koitin kysellä yhdeltä jos toiseltakin seuraa reippaampaan hiittiin, mutta kaikki nikottelivat vaan, eeeeeei me ny niiiiiiiiiin kovaa ajeta. Ei sitten, hevonen valjaisiin ja kappas! Rintaremmi oli jäänyt kotiin. Ensin kirosin, sitten totesin, mitä ei ole, se ostetaan, pieni lisätuumaus, ja sitten mitä ei ole, se rakennetaan. Että vinkkinä vastaavaan pulaan joutuville, ota kaksi loimen jalkalenkkiä (RP-loimen, sellaiset pyöreät kapeat joustavat, haka molemmissa päissä) ja yhdistä ne, kiinnitä päät valjaiden renkaisiin, ja tee yliremmi samaisen loimen häntälenkistä. Toimii, ja oli suorastaan tyylikkään siron näköinen :D No, joo... radalle  mars.

Aladdin oli lämmityksessä erittäin paineissaan. Niin paineissaan että katsoin parhaaksi zoomata sopivan selän, ja huutelinkin yhdelle puolitutulle sopiiko ajaa puseroon. Sopi, toki. Siinä mennä körötettiin peräkanaa muutama rinki, ja koitin siinäkin vielä hiittiseuraa kerjätä vaan virsi oli sama kuin muilla, emmä niin lujaa aja. Sitten vain hevonen volttaamaan, muutama rinki pyörimistä ja kaasua! Heh, enää ei ollutkaan niin paljon virtaa kun ei ollut samaan suuntaan tohottavia kavereita näköpiirissä. Ensimmäinen rinki tasaista 27-vauhtia. Kolmannelle puolikkaalle lähtiessä vedin korvapallot (Jep - meikä ajoi hiittiä vetopallojen kanssa, halusin opettaa senkin kikan) ja raivolla mölysin ja keppiäkin taisin vähän heilauttaa etukenoon. Kummasti kiristyi vauhti, mutta takasuoralla tuli heti ongelma eteen, hidas putte, jonka ohitettuaan oikein tunsin kuinka Aladdin alkoi jarrutella. No, päästiin me se toinen rinki 23-vauhtia, viimeinen 500m 21, ja tässä vaiheessa olin vielä ihan sfääreissä, mitä se meneekään porukassa :)

Siihen päälle kierros palautteluhölkkää, pois radalta ja kävelemään Teivonmäki ympäri. Katokselle tultua ehdin iloita kun hevonen ei puhaltanut pätkääkään, sitten kiersin pääpuoleen ja ups - oikea sierain oli veressä. Ei saasta, taasko se alkaa??? Alkuvuodesta oli jo ihan tarpeeksi hengitystieongelmaa, mitä nyt taas??? En vain ollut uskoa silmiäni, kun katselin tyyntä hevosta, ja sitten - köhköh. Ja kohta uudestaan. Ja uudestaan. Aaaaaaargh, olin niin varma että nonni, tämä hevonen oli sitten tässä, keuhkoissa massiivinen verenvuoto ja sitä se nyt yskii ja köhii. Soitin siltä seisomalta alas klinikalle mutta tietenkin juuri sillä kellonlyömällä ei puhelinajanvaraus ollut päällä. Riisuin nopeasti hevosen, löin pesemättä koppiin, ja ajaa hurautettiin nopeasti klinikan pihaan. Kerrankin kävi jäätävä munkki, Kimmon edellinen asiakas oli jo lähtenyt eikä seuraava ollut vielä ilmoittautunut, joten Aladdin pääsi suoraan tähystykseen. Typistetysti lausunto oli seuraava:

Oikea sierain värjäytynyt verellä. Nenäkuorikossa seinämillä pieni määrä verta. Alahengitysteissä ei limaa. Hyvin pieni verivana henkitorvessa. Kurkunpään imukudos voimakkaasti ärtynyt (3-vuotias hevonen). Anna olla viikonloppu huilissa, seuraa aamulämpöjä. Ensi viikon alussa yksi hölkkälenkki. Sen jälkeen voidaan ajaa vielä hiljainen hiitti. Tähystetään hengitystiet uudelleen rasituksen jälkeen. Mietitään jatko sen mukaan miltä oire vaikuttaa tässä vaiheessa.

Eli ei mitään järisyttävää kuolemantuomiota, vaan sitä samaa ärsyttävää kurkunpään kiusaa. Ei mitään mitä voisi lääkitä. Nyt tuleva viikko siis ylläolevan ohjeen mukaan, perjantaina mennään hiitille ja siitä suoraan klinikalle kontrolliin. Kimmo kyllä sanoi että joillakin nuorilla hevosilla (siitä maininta 3-vuotias) nuo löydökset voivat pysyä parikin vuotta ärhäkän kurkunpääntulehduksen jälkeen, ja jos oireet ensi viikollakin ennallaan, suosittelisi jättämään useaksi viikoksi lepoon. No heh, sen takiahan mä olen tässä Aladdinin kanssa pää märkänä työtä tehnyt tuulessa ja tuiskussa että se saa pitää parin kuukauden laidunloman just kun on alkanut kolkutella starttikuntoa. Voi kettu!!! Niin että ei mulla sitten muuta. Paitsi että myydään muutaman hehtaarin pientila pirkanmaalla vammaisine hevosineen. Tai vaihdetaan vaikka postimerkkikokoelmaan. Kiitos hei.