218.

Heippa! Tähän väliin tuli pieni postaustauko koska joulukuinen uurastus ja ponnistelu kalenterinluukkuja keksiessä ja kirjoittaessa meinasi melkein alkaa ahdistaa. Nyt on siis vedetty blogin kanssa vähän henkeä ja startataan uuteen vuoteen vanhoin kujein. Tai oikeastaan tämä vuosi starttasi Aladdinin osalta vähän erilailla, se nimittäin lähti vaihteeksi Mikon luo treeniin, lumitalvileirille. Eihän sielläkään siis tällä hetkellä lunta ole, Hankasalmella, mutta toiveissa olisi että sinne ainakin todennäköisemmin nopeammin kuin tänne sitä sataisi.

Alkoi muuten jo olla melkoinen pakkaus tuo Lölli, kun on saanut olla niin pitkään niin kevyellä liikunnalla. Koko hevonen tuntui olevan yhtä suurta hampaat irvessä olevaa kitaa, osumia sai väistellä ihan tosissaan. Tarhan aitojen sisäpuolelle ei ollut mitään asiaa, siellä tuli pukkisarjaa päin näköä, tai sitten kaksijalkainen hevonen vastaan. Kaikenlainen pullistelu, isottelu ja huutelu oli arkipäivää, pitihän nyt tytöille esittää kuka on suurin ja mahtavin! Lupasin kyllä Löllille, että moinen käytös jatkuessaan treenin kovetessa, siis jos ei selvää tasaantumista ole havaittavissa, johtaa hyvin pitkälti siihen että Uljaasta Oriista tulee Ruunanrupukka ennenkuin se huomaakaan. Ja mulla on ollut tapana pitää lupaukseni :)

Löllin valmistautuessa tulevaan kauteen Mikolta käsin, minä olen paneutunut kahteen jäljelle jääneeseen treenattavaan sitäkin intensiivisemmin. Uuden tamman kanssa aloitettiin perinteisesti, vastoinkäymisellä, ja ensimmäinen sulfakuuri on jo syöty tamman telottua jalkaansa tarhassa. Liikutus on siis ollut vasta kävelyä, sekä kärryiltä että selästä. Hevonen on kyllä todella mieleinen, vireä ja toimiva, tykkään kovasti ainakin vielä tässä vaiheessa :) Tulevana perjantaina käydään laitattamassa hampaat, kaurat varisevat syödessä pitkin lattioita ja selvää terävyyttä tuntuu sormiin kun suuta tutkii.

Tamma tutustumassa uusiin huudeihin

Keken kanssa taas on painittu ikuisuusongelmien kanssa. Se treenaa periaatteessa hyvin, jaksaa ja haluaa mennä, mutta terveyspuoli ei edelleenkään ole satku, ja niinpä lähdemme senkin kanssa jälleen kerran ihmeteltäväksi klinikalle. Katsotaan josko mieleeni nousseet hoitovaihtoehdot tuottaisivat toivotunlaisen tuloksen :)

RatsuKeke lenkin jälkeen

Toinen siitostammamme jäi viime kesänä lukuisista yrityksistä huolimatta tyhjäksi, enkä tällä hetkellä vielä tiedä mikä sen kohtalo on. Se on ollut meillä Kempiltä liisingissä useamman vuoden, ja tänä vuonna sopimus olisi katkolla. Toisaalta kutkuttaisi laittaa se itse vielä kerran uudestaan, mutta toisaalta olo on sellainen että sen tamman jälkeläiset on nyt nähty. Hienojahan ne olivat, molemmat, sitä ei käy kiistäminen. Meillä on kuitenkin myös tiine tamma jonka odotetaan varsovan huhtikuussa. Tämäkin tamma tuli meille aikanaan Kempiltä mutta se ei asu kotona vaan majailee ystävälläni Pohjanmaalla. Jos se kunnialla tämän esikoisvarsansa maailmaan pyöräyttää, tuskin ainakaan lähivuosina teemme yhtäkään varsaa lisää vaan katsotaan nyt nämä jo olemassaolevat hevoset ensin "loppuun". Koskaan ei tokikaan pidä sanoa ei koskaan.... :)