Tälläkertaa vuorossa toisen siitostammamme ja sen meillä syntyneiden varsojen esittely:
Yasmin Kemp
12.5.2011, 2-vuotiaana
Yasmin Kemp, "Jasmi", tuli meille 1,5-vuotiaana syksyllä 2010. Sain muutamaa päivää aikaisemmin Kemppi-tallilta mielenkiintoisen puhelun; Kiinnostaisiko liisata hienosukuinen tamma siitokseen? Ja kuten niin monesti aiemminkin, päätöstä ei tarvinnut montaa hetkeä Vesan kanssa miettiä, vaan haimme tamman Jokimaalta vain muutamaa päivää myöhemmin :) Jasmilla on toisessa etujalassa vikaa, eläinlääkäreiden mukaan sen etunen on ollut emänsä kohdussa vääntyneenä huonoon asentoon, eikä siitä käyttöhevoseksi olisi ollut. Niinpä tämä laatutamma tuli vahvistamaan hevoslaumaamme muutamaksi vuodeksi. Jasmi siemennettiin heti kaksivuotiskesänä Holiday Creditillä, ja tästä yhdistelmästä meille syntyi 4.6.2012 Ray Mysterio, "Reima".
Vähän karvaisempi pihattopoika :D
Ikää 7kk, ensimmäinen ajo-opetuskerta.
Kesäreima 1v
1v Reima hölkkää
Syksyn 2013 varsahuutokaupassa Ypäjällä Reiman huusi itselleen Timo Nurmos. Tuoreita kuulumisia varsasta ei ole, en ole toistaiseksi kysellyt perään, mutta pohjanmaalle se lähti treeniin kuten Timpan kaikki muutkin puolitoista-kaksivuotiaat. Toivottavasti varsa säilyisi terveenä ja pääsisimme seuraamaan sen otteita vähän erilaisita ympyröistä, kuin mitä meillä olisi ollut sille tarjota!
Kesällä 2012 laitettiin alulle Reiman pikkusisarus. Tällä kertaa isäorivalinta kohdistui Choco Chip Hanoveriin, mielestäni erittäin aliarvostettuun isäoriiseen. Laitoin "tilaukseen" itselleni mustan, kyömypäisen tammavarsan, ja Jasmi tiinehtyikin heti varsakiimaan. Tiineysaika sujui jälleen ongelmitta ja toukokuussa 2013 näki aamuauringon säteet unelmieni musta, kyömypäinen tammavarsa Liz Mysteria <3 Oli ensi minuutista selvää että tästä varsasta tulisi pitohevonen, ei myytävänä mistään hinnasta.
Ikää muutama tunti
Olin täydellisen rakastunut, mutta niinkuin varmasti muistattekin, saimme nauttia tästä taivaanlahjasta vain yhden kesän. Syksyllä Lissu jouduttiin lopettamaan Eläinlääketieteellisellä korkeakoululla ja tämän takaiskun myötä olin hetken aikaa totaalisen murtunut ja valmis lyömään hanskat tiskiin koko hevoshommista.
</3
Tamma- ja varsalaitumella
Vain päivää laitumelta kotiintulon jälkeen, hetkeä ennen lopullisia hyvästejä
Ja koska epäonni vaivasi meitä koko kesän, ei Jasmi tiinehtynyt neljästä yrityksestä huolimatta. Sitä laitettiin kolme kertaa SJ's Caviarilla ja vielä kerran epätoivoisena Holiday Creditillä, mutta kun ei niin ei, ja tällä hetkellä Jasmi olla möllöttää pihatossa tyhjänä. Sen tulevaisuus on täysin avoin, koska meidän liisinkisopimuksemme piti olla kolmen kauden mittainen, loppuen ensi syksynä varsan vieroitukseen. No, nyt ei tule varsaa mitä vieroittaa joten katsellaan ja kuulostellaan, mitä tammalle tapahtuu.
Enpä oo koskaan ennen huomannu; että tuo Jasmihan on älyttömän komea tamma.
VastaaPoistaT.T
Kiitos! Vaikka nyt kun katsoo tonne pihattotarhaan, sieltä näkyy sellainen mammutin villan omaava lihava karvanaama. Ei kovinkaan laadukkaalta näytä :D
PoistaPäivä pitenee, kevät lähestyy ja jalostuskuvasto kolkuttelee ovella. Mennyt vuosi on mullannut muistot tyhjään tammaan menetetyistä roposista, ja.... Ei mulla muuta, ku että tää on ihan sairas laji! :D Mutta kun katselee noita kuvia, niin on ne vaan niiiin hienoja, kaikki kolme...
VastaaPoistaHejjj, pitäiskö tää nyt tulkita siten, että...? Siis niinku silleen jotta...? ;)
PoistaMinä en ymmärrä lämminverisistä mitään, mutta sen verran minäkin näen, että tuo Lissu oli kyllä äärettömän hieno varsa. Upea. Harmi kun parhaat joutuu niin monesti lähtemään ensimmäisinä. Tsemppiä uusiin orivalintoihin ja uusien tykkien tekoon. ;)
VastaaPoistaKiitos! Lissu oli kyllä sellainen, Ala-Seppälän Martinkin mukaan aivan poikkeuksellinen. Joku tarkoitus kai se tälläkin ikävällä tapahtumalla kuitenkin oli, en kyllä vielä tänäkään päivänä käsitä että mikä :( Vähän on ollut sellainen olo että kaikkien meidän kasvatteihin vuosien varrella kohdistuneiden takaiskujen takia alkaa kasvattikiintiö olla täysi. Mutta mistäs sitä tietää mitä kaikkea sitä vielä innostuukaan tekemään :)
PoistaVoi Lissu sentään! Tuo tamma oli oikee kuvastomalli, mikä kaunokainen!
VastaaPoistaPittääköhän se sittenkin varsakiimaan tällätä oma tamma Choco Chipillä..
Lissussa oli kyllä todella vahva CCH:n leima. Mutta siittolassa kysyivät multa, onko se Andover Hallista :D No, ei ihan :) Oli kyllä iso ja hieno, ja ne liikkeet, ihan järjettömän elastiset, mieletöntä ravia pisteli menemään... Tiedän kuitenkin jo että vaikka laittaisin sata tammaa Suklaalla, ei yhdestäkään varsasta tulisi enää samanlaista kuin Lissu. Joten ei oikeastaan huvita enää edes yrittää.
Poista