224.

Hypätäänpä Kekestä sitten toiseen tallissa seisovaan ajohevoseen, Pupuun <3. Uusi tammahan tuli meille täysin harkitsemattomasti, vahvan intuition pakottamana. Katselin sen myynti-ilmoa netissä jo jokusen viikon, kävin läpi Fintoton videokirjastosta varmaan montakymmentä starttia, tuijottelin Sukupostin kuvia. Enkä vain saanut tammaa mielestäni :) Mulle on käynyt joskus ennenkin niin että jostain hevosesta tulee olo, "pakko saada". No, enpä ollut suunnitellut hevosta juuri joulun alla ostavani, mutta niin siinä vain ihan vahingossa kävi että laitoin sähköpostilla myyjälle tiedustelun, onko tamma hajonnut vai miksi se on myynnissä. Tästä sähköpostista meni muutama minuutti kun puhelimeni soi, ja kymmenisen minuuttia luurissa vahvisti tuntemukseni oikeiksi. Muodon vuoksi lupasin kysyä mielipidettä hevosen ostosta myös Vesalta, mutta olinhan minä sen päätöksen jo ennen sitä mielessäni tehnyt :) (Sitäpaitsi, aina jos Vesalle sanoo että tässä olis tämmönen hevonen ja haluaisin ostaa sen, otetaanko?, on vastaus sama; Joojoo, otetaanotetaan! :D)

Niinpä heti seuraavana viikonloppuna ajeltiin kopin kanssa Vermoon, jossa tamma oli jo jokusen vuoden asustellut ratatallissa. Vilkaisu karsinaan - tuolla se on, kauppakirjojen kirjoitus, tamma käytävälle ja pakettiin, ja seuraavassa hetkessä koppiin. Kotimatkalla oltiin varmaan parissakymmenessä minuutissa ja ai että miten hyvältä tuntui!! :) Tamma matkusti rauhassa, ja uudessa kotitallissaankin vain katseli rauhassa ympärilleen, kuin olisi käytävällä aina seissyt:

Tamma sai rokotukset heti parin päivän kuluttua meille tulosta, joten se sai sopivasti lomailla joulun yli. Tai sopivasti ja sopivasti, koska tapaninpäivänä kun laitoin sen tarhaan, oli virtaa Pupussa jo niin paljon että seuraukset olivat meille tyypilliset, valtava verta pulppuava haava oikeassa takasessa. Ei muuta kuin tamma takaisin sisälle, haavan pesu, jalka pakettiin ja koppihoidossa jatkettiinkin sitten seuraavat pari viikkoa, Oriprim-kuurikin tukiksi paisuvan jalan takia syödä mussutettiin. Myös klinikalla jalkaa näytin, mutta ell rauhoitteli että hyvä siitä vielä tulee. Toivotaan niin! Tässä kuva jo melkein parantuneesta haavasta, tuo kaikki oli siis tuoreeltaan oikein syvää avohaavaa...:

Olipa tuosta pakollisesta kävelykuurista jotain hyvääkin, tamma oppi että kun se valjastetaan, ajolenkki voi olla vaikka tunti pelkkää kävelyä ilman juoksuaskeltakaan. Aika sähäkästi se käytävältä alkuun lähtikin, mutta nyt se malttaa jo mukavasti odottaa kuskia kyytiin. Muutoinkin oli mukavaa vain hissutella ja tutustua uuteen tulokkaaseen, eikä samantien lähteä tykittämään minkä kavioista lähtee. Pupuhan oli juossut viimeksi marraskuun alussa kilpaa, joten jokseenkin starttikuntoisena se meille tuli, mutta toistaiseksi liikutus meillä on ollut pääosin kävelyä. Paljon on työstetty selästä käsin, jumpattu ja notkisteltu, taivutuksia ja väistöjä, ja tällä hetkellä meille puolitoista kuukautta sitten tulleesta rautakangesta on alkanut kuoriutua vallan taipuisa kaveri! 

Lenkkeilty on niin kärryiltä, selästä...

...kuin narustakin, valoisalla ja pilkkopimeydessä.

Vesimatolla on kahlattu...

...ja tarhassa notkuttu.

 

 Ennen meilletuloaan Pupu on ehtinyt juosta jo päälle sata starttia, mennä 14,0a ja tienata n. 13 000e. Ei siis mikään maailmankaataja vaan ennemminkin arkinen iltaravien tahkoaja, mutta jotain sellaista hyvää Pupusta huokuu että uskon sillä olevan vielä ainakin pienet menestyssaumat jos vain saadaan kaikki loksahtamaan kohdalleen. Kaikenkaikkiaan tamma on ollut juuri niin täydellisen ihana kuin kuvittelinkin, ja tykkään siitä aivan älyttömästi! Onneksi kuuntelin ääntä sisälläni ja kävimme hakemassa tämän murusen talliimme. Eilen Ekohepossa Pyykön Jyrki sanoi niin kivasti, että varmasti Pupukin on enemmän kuin onnellinen kun pääsi juuri minun hevoseksi :) Ja ehkäpä sitten, kun se ei enää itse juokse, teemme sillä meille tulevaisuudessa muutamia Pikku-Pupusia raviratoja kaunistamaan <3

Pupuli <3